perjantai 10. kesäkuuta 2011

Rollon matkapäiväkirja2011

Matkalla Ouluun ja Rolloihin. Rollot ovat 10-12v. uimareiden kisat, jonne pääsee vain aikarajat alittamalla, joten arvostamme korkealle Eevin uintitaitavuuden, ei Rolloihin niin vain mennä kisaamaan. Eikä Kotkasta matka Ouluun muutenkaan mene ihan tosta vaan. Olkoon tämä minun kiitokseni Eeville siitä että nopeudellaan mahdollisti meille tämän todennäköisesti ikimuistoisen kisamatkan, josta koitan saada muistot tänne sivulle talteen.

Sää on ollut helteinen, niin vielä tänääkin matkustuspäivänä.  Aamulla kello oli meillä aikuisilla soimassa jo kuudelta ja tunnelma oli heti aamusta kireä. Miehen avatessa aamulla jääkaappia lensi tazza-kaakaopullo lattialle lennättäen kaakaot sekä hänen matkashortseilleen että keittiön kattoon. Tunnelmakin nousi heti sinne kattoon siinä samalla, aika hiljasta piteli kahvipöydässä.
Ihmettelen sitä, että vaikka me olemme suht kokeneita paikanvaihtajia niin aina vain pakkamiset ja aikataulussa pysyminen saa hermot pintaan koko porukalla. Siinä vaiheessa kun pitäisi istua jo autossa etsitään vielä yhden matkalaisen rahapussia eikä kennelläkään ole enää käsitystä mitä tavaroita on matkassa ja että esimerkiksi pakkaseen jäähtymään laitetut matkajuomat ovat edelleen siellä pakkasessa.


Etupenkin matkustaja
Takapenkin lepäilijä


Olemme ohittaneet vasta Kouvolan joten matkastamme tulee varmasti pitkä. Perillä on tuolla jossain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)