tiistai 3. heinäkuuta 2012

KiS KiS Kissanpentua


Viime perjantaina meille muutti lähikylästä Eevin kauan toivoma pikkuihme.. Pieni Ruusa kissanpentu.

Meillä ei ollut lopulta mitään käsitystä kuinka kissan kanssa toimitaan, mutta tämä tomera tyttö muutti suoraan meille, osaa käydä asialla ja seurata ihmisen jalkoja
Ei minkäänlaista tunnetta että se olisi jotenkin hukassa tai että emo olisi kateissa.
Ruusa tuli maatalosta, jossa asui reippaita leikki-ikäisiä lapsia, joten suhtautuminen ihmisiin on hyvinkin mutkatonta.

Mutta Maia saa Ruusan pienen ja laihan hännän aivan orava-asentoon eikä Ruusa anna Maialle yhtään tilaa tutustua.
Sen verran Maiaa kissanpennun tulo hetkautti, että siitä näki miten mustasukkaisuus puski pintaan.               Parina ensimmäisenä päivänä Maia pysyi kokoajan vierellä kuin huolehtiakseen ettei jäisi unohduksiin.
Tuntui hyvältä huomata että Maia haluaa jo taistella meidän välittämisestä, vaikkei se Maiasta taida mukavaa ollakkaan.

Mulla oli haave pihalla vapaana kulkevista kanoista, no, sunnuntaina kukko karkas kuusikkoon kun olin töissä, eikä siinä miehen sanojen mukaan ollut mitään mukavaa.
              Ulkoaitausta odotellessa..
Nyt kukko takaisin kanojensa herrana ja Kotirannassa kaikki hyvin

1 kommentti:

  1. Onpas kaunis pieni kissaneiti!!! Hmmm, pitäiskö meillekin hakea toinen kissa.

    VastaaPoista

Olen mielissäni kommentistasi.
Kiitos ja tulethan taas takaisinkin ;)